Suomenojan lintulammella

Elämyksiä ja hyvinvointia lähiluonnosta

Suomenojan lintulampi on yksi lempipaikoistani Espoossa. Paikka on minulle tärkeä, koska olen asunut aikaisemmin sen lähellä. Liikkuessani lammella koiraa tai kameraa ulkoiluttamassa olen saanut hyvää mieltä seuratessani luontoa eri vuodenaikoina. Lampea kiertäessä ajatukseni ja tunteeni ovat helposti ja luontevasti myös tasoittuneet. Usein jokin asia, jota olen pohtinut, on löytänyt ratkaisunsa kävelylenkkini aikana. 

Tein Suomenojan lintulammelle toukokuussa kaksi kuvausretkeä viikon välein; toisen yhdessä miesystäväni Jarin kanssa ja toisen vapaapäiväni yksin. 

Luonto on aina auki

Toukokuisena lauantai-iltana ajattelimme Jarin kanssa piipahtaa Suomenojalla, mutta huomasimme pian, että aika menikin nopeasti luontoa ihaillessa ja ohikulkijoiden kanssa jutellessa.  Minä olin erityisen innostunut nokikanoista, mustakurkku-uikuista sekä harmaasorsista. 

Valoa riitti entistä pidemmälle iltaan ja oli hienoa kuunnella keväistä lintujen laulua. Satakielten luritukset ovat aina omaa luokkaansa. Kuvasimme yhdessä ja otin muutaman ns. lajikuvan. Lähdimme vasta auringonlaskun aikaan lintulammelta. Ajattelimme, että kuvaamaan voi tulla vielä uudestaan: luonto on aina auki.

Nokikanan iltauinti

Kyhmyjoutsen

Naurulokit

Harmaasorsaparin seurassa

Toisen kuvausretken tein vapaapäivänäni. Suomenojalla oli lämmin ja aurinkoinen aamu, joka oli houkutellut sekä ulkoilijoita, lintubongareita sekä valokuvaajia paikalle. Kuvaajien ja bongareiden kanssa vaihdettiin muutama sana siitä, mitä lajeja kukin oli nähnyt. Kuulin, että siellä oli nähty mm. pikkulokkeja ja pikku-uikkuja. Ne olivat minulle tuntemattomia lajeja, joten ystävällinen bongari näytti niiden kuvat mukanaan olevasta kirjasta. Aina voi oppia uutta !

Suomenojan luontoa oli ihailemassa myös kaksi koululuokkaa: alakoululaisia ja yläkoululaisia. Oli hauskaa kuunnella nuorten jutustelua retkipäivästä.  Ohikulkeneet pojat keskustelivat siitä, miten " chilliä on olla ulkona" ja ihmettelivät: "Kuinka se meidän ope kuvitteli, että me saadaan kännyllä mitään kuvia noista linnuista." Helposti se minusta näytti heiltä sujuvan, kun linnut olivat niin lähellä. 

Kun olin kuvaamassa harmaasorsia, viereeni pysähtyi pari tyttöä kiikareiden kanssa. Kysäisin heiltä, kuinka monta lajia heidän pitää tunnistaa. Tytöt kertoivat, että kahdeksan. Helppo homma, totesin. He kysyivät minulta: " Mikä toi mustavalkoinen tuolla kauempana on?" Kerroin, että se on tukkasotka. En ole mikään kävelevä lintukirja, mutta muutaman lajin olen oppinut tuntemaan.

Päätin tällä kuvauskerralla keskittyä muutaman lajin kuvaamiseen. Ensimmäisenä huomasin harmaasorsaparin aivan polun vieressä. Ne olivat minusta aluksi 2-3-metrin päässä, kun istuin paikallani. Sitten ne lensivät kauemmaksi ruovikon reunaan, kun toinen harmaasorsauros tuli uhoamaan niille.

Harmaasorsanaaras

Harmaasorsauros

Harmaasorsapari yhteisellä lennolla

Harmaasorsanaaraan laskeutuminen

Harmaasorsauros

Touhukas nokikana

Suomenojan lintulammella pesii useampi nokikanapariskunta ja jotenkin niiden hieman nykivä tapa liikkua viehättää minua. Istuin paksulla kaarevalla koivun oksalla, katselin  ja kuvasin nokikanan syömistä ja pesänrakennustouhuja. Muistin kuinka viime kesänä sain kuvattua koko nokikanaperheen. 

Nokikanan katse

Nokikana pesänrakennustouhuissa

Mustakurkku-uikkua seuraamassa

Kävelin lammen rantaa eteenpäin ja yksi kuvaaja kertoi minulle, että pian  saan nähdä hieman värikkäämmän linnun. Ja siellä se sitten olikin: punasilmäinen töyhtöpäinen mustakurkku-uikku.  Olin toivonut kovasti, että tällä kertaa saisin kuvattua sen. Lintua oli mukava seurata, kun se oli ruuanhakupuuhissa. Se teki nopeita soljuvia sukelluksia ruuan hakuun ja liikkui aktiivisesti ja tutkien perusteellisesti ruokapaikkaansa. Olin aivan haltioissani ja keskityin kuvaamaan lintua. Seurasin milloin saisin sopivan valon kuvaan. Jatkoin hetken päästä matkaani ja toisella puolella lampea näin eri yksilön ja telkkäuroksen. Vastavalossa uikku katseli välillä touhujani. Olin löytänyt suojaisen ja hiljaisen paikan lammen rannalta.

Mustakurkku-uikku

Telkän ja mustakurkku-uikun kohtaaminen

Mustakurkku-uikun katse

Kyhmyjoutsen ja muita tuttavuuksia

Huomaamatta olin viettänyt useamman tunnin Suomenojalla kuvaten ja seuraten lammen elämää. Nälän tunne muistutti minua siitä, että olisi jo aika lähteä kotiin, mutta en olisi millään malttanut. Taisin olla melkoisessa flow´ssa. Ajattelin, että jos vielä vähän kuvaisin jotain. Ihan vähän vain. Yhden jutun vielä.

Kyhmyjoutsen uhoaa lajitovereilleen

Kimalainen

Västäräkki

Suomenojan lintulammesta 

Espoon Rantaraitin varrella sijaitseva Suomenojan lintulampi on erityinen luontokohde runsaslajisen linnustonsa vuoksi. Suomenojan Luonto ry tekee merkittävää luonnonsuojelutyötä alueen ainutlaatuisen luonnon hyväksi.  Järjestö on julkaissut alueesta kirjan ja kuvista on esillä näyttely Villa Elfvikissä. Luontokuvilla voi tehdä paljon hyvää.

Suomenojan lämpövoimala hallitsee maisemaa

Suomenojan lintulammelle pääsee Matinkylän metroasemalta ja bussikin tulee melko lähelle. Maasto on tasaista ja siellä voi liikkua esteettömästi. Alue on ulkoilijoiden, lenkkeilijöiden ja pyöräilijöidenkin suosimaa. Koirat tulee pitää alueella kiinni.

Tringan eli Helsingin seudun lintutieteellisen yhdistyksen sivuilla löytyy havaintoja alueen linnuista ja Tringa järjestää myös retkiä.

Itsensä voi haastaa tunnistamaan 100 lintulajia vuoden 2018 aikana. Suomenojalta lajeja löytyy jo aika monta.  BirdLife Suomi ry:n sivuilta löytyy mielenkiintoista tietoa. Punasotka on vuoden 2018 lintu.

Punasotka päivälevolla