Vietän mahdollisimman paljon vapaa-aikaani Rantasalmella. Siellä ei ollut vielä viikonlopun aikana säiden puolesta mahdollista lumikenkäillä tai retkiluistella, joten päätin lähteä ratsastamaan maastoon islanninhevosilla Töppövillan vaellustallille. Ratsastaminen on yksi luonnossa liikkumisen tavoista, joka tuntuu edelleen omalta jutultani. Ensimmäiset kokemukseni islanninhevosista eli issikoista olivat Espoosta Fagerängin tallilla noin 20 vuotta sitten. Ihastuin jo silloin noihin kauniisiin ja omapäisiinkin pienikokoisiin hevosiin. Vuosien mittaan olen käynyt satunnaisesti eri puolella Suomea eri issikkatalleilla maastossa ratsastamassa. Sain Töppövillan tallille mukaani Kankkusen Jarin, joka valitsi ratsastamisen sijaan kuvaamisen. Ensin meitä tervehti siellä ystävällisesti tallin omistaja ja ratsastusvaellusten opas Fabio Cuffaro. Seuraavaksi laitumella tulivat rapsultavaksi tamma Halla ja orivarsa Geisli. Varsa oli hyvin ihastunut Jari...
Tarinoita, kuvia ja elämyksiä Suomen luonnossa liikkumisesta. Stories,photos and experiences from Finnish nature.